Kultainen plektra

Maailman paras blues artisti Joe Bonamassa veti eilen huikean keikan Helsingin Jäähallissa. On se kyllä uskomatonta, miten hän jaksaa hurjasta keikkatahdista huolimatta paahtaa lavalla 110 % teholla vuodesta toiseen. Samalla hän on myös tuottelias, (vähintään) yksi uusi soololevy per vuosi ja sitten muut projektit vielä päälle kuten esim Beth Hart -yhteistyö, Black Country Communion jne. En käsitä.

Kuten tapana on, keikan päätteeksi hän heitti yleisön sekaan plektransa ja minä onnekas otin kopin suoraan ilmasta. Olin pakahtua onnesta. Outs, sehän oli kuin haaste, kitara on otettava kauniiseen käteen ja alettava taas treenaamaan. Voi kyllä kotvasen kestää ennen kuin pystyn soittamaan noin pienellä ja paksulla plektralla kuin Bonamassa varsinkaan yhtä puhtaasti ja monipuolisesti kuin hän. Noh, haaste otettu vastaan. Onneksi Rocksmithistä löytyy Sloe Gin, jota kun joka päivä hinkkaan edestakaisin, niin ehkä kymmenen (sadan) vuoden päästä pystyn täyttämään haasteen ja kehtaan pyytää päästä vetämään sen Bonamassan kanssa. Taidan kuitenkin ennen sitä (taas) laittaa soimaan virtuoosin upean uunituoreen levyn Redemptionin.