Uusikuu pullistelee

Uusikuu on Kuun vaihe, jolloin Maahan näkyvä eli ”maahan katsova” Kuun pinta on kokonaan vailla Auringon valaisua, koska Aurinko valaisee juuri Kuun vastakkaista puolta. Maahan Kuu näyttää siis kokonaan pimeältä (wikipedia).

Muistan yläasteelta kun fysiikan opettajani kertoi muistisäännön siitä, että mistä tietää onko kuun sirppi kasvava vai pienenevä. Se oli opettajan mukaan helppo muistaa siitä kun kuvittelee kuun vasemmalle puolelle pystyviivan ja ajattelee muodostuvasta kirjaimesta päinvastoin. Jos taivaalle muodostuu p eli pienenee, niin se tarkoittaa kasvavaa kuuta ja jos k eli kasvaa, niin se tarkoittaa pienenevää kuuta. Minä näsäviisaana pojankloppina tietenkin saman tien viittasin (vai muistinko edes innostuksissani viitata), että eihän tuossa väärinpäin ajattelussa ole mitään järkeä. Kannattaa ajatella niin että taivaalle muodostuva p tarkoittaa ”pullistuu” ja k on ”kutistuu”, silloin menee heti oikein. Tämän postauksen kuu pullisteli Suomenlanden yllä pari viikkoa sitten.

Lisää samanlaista:

Sigma 135mm f1.8 DG HSM Art – Ensiräpsyjä

Olen jo pidempään haaveillut pidemmän polttovälin potrettiputkesta ja vääntänyt itseni kanssa henkisesti tuleeko se olemaan Sigman 85 mm vai 135 mm Art. Lopulta päädyin tähän pidempään kotistudion ja hääkeikkojen täsmäaseen Sigma 135mm f1.8 DG HSM Art. Odotukset olivat korkealla ja lyhyen tuttavuuden perusteella voin sanoa, että ne täyttyivät. Putki on erittäin skarppi ja tarkennus pelaa harvinaisen luotettavasti. Jos totta puhutaan, otsikosta huolimatta nämä tämän postauksen ruudut eivät ole todellisia putken ensivaloja, vaan jouduin kuvaamaan sillä heti uunituoreeltaan työpaikkani työhyvinvointi-iltapäivän. Kokemus tosikäytössä oli todella positiivinen, olin putken kanssa välittömästi sinut! Nämä "ensiräpsyt" ammuin sitten vasta jälkeenpäin Suomenlinnassa.

Unohdettu hattu (f/1.8, 1s/250, ISO100). Syväterävyysalue suurimmalla aukolla on todella kapea.
Rauhaton tausta pehmenee ja kohde erottuu paremmin (f/1.8, 1s/1000, ISO100)
Vaikka 135mm kapealla syväterävyysalueella kuvaaminen on erittäin vaikeaa, niin hommaa helpottaa se, että tarkennus toimii luotettavasti ja tarkasti (f/1.8, 1s/500, ISO100).
Tässä vielä parempi esimerkki taustan pehmennyksestä (f/1.8, 1s/2500, ISO100)
Kasin aukolla koko tytön pää on terävä, mutta tausta edelleen mukavan pehmeä (f/8, 1s/160, ISO160)
Tässä kuva tarkennuttuna edellisen taustan "hobittilaan" (f/8, 1s/250, ISO100).
f/1.8-aukko mahdollistaa myös hämärässä kuvailun (f1.8, 1s/160, ISO5000)

Jupiter ja Kuu


Kunhan kuu pienenee ja kiertää toiselle puolelle taivasta, niin suuntaan kaukoputken ja webkameran tuohon alla olevaan pieneen pisteeseen, joka on aurinkokuntamme jättiläinen - Jupiter!