Rakkaudesta lajiin – missä meni pieleen?

Mitä teen väärin, jos rakastan sitä mitä harrastan? Miksi en saisi kuvatessani elää pelissä mukana täydellä sydämelläni ja nauttia onnistumisistani? Pitäisikö jääkiekkoa kuvata pelkästään perusilmeellä ilman tunteita? Eikö työstä saa nauttia? Miksi en saisi antaa kuviani vapaaehtoisvoimin pyörivälle Jatkoajalle? Miksi en saa harrastaa asiaa joka on jollekin ammatti? Teemmekö me Jatkoajan kuvaajat ammattikuvaajista työttömiä? Nämä kysymykset heräsivät kun luin Kuva-Pekan ja Jore Puusan kommentit ”Turpakäräjät” -postauksestani. Toisaalta, tiesin Puusan jo etukäteen, koska hän on käynyt jo vuosia yhden miehen sotaansa valokuvauksen harrastajia ja Jatkoaikaa vastaan. En siis provosoitunut, ainakaan pahasti, kuten tämän artikkelin pituudesta voi päätellä.

Jore väittää kommentissaan, että minä ja minun kaltaiseni olemme tehneet 25 hänen kollegastaan työttömiä. Kaksi on kuulemma jopa tehnyt itsemurhan juuri meidän kaltaisten vuoksi! Hän nimittää meitä rotiksi Blogissaan! Samalla hän syyttää suoraan nimen omaan minua siitä, että tarjoan kuviani ilmaiseksi lehtiin ja teen kuvakeikkaa lehdille ilmaiseksi sillä palkalla, että saa nimeni näkyviin lehteen. Tämä ei pidä paikkansa, minun kiekkokuvia on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa, Länsi-Suomessa ja Kiekkoareenassa. Jokaisesta kuvasta olen saanut korvauksen, tiedän kuvieni arvon ja osaan kyllä pyytää.

Eihän nyt kukaan töitä ilmaiseksi tee (Kuva-Pekka)

Jatkoaika on voittoa tavoittelematon yhdistys, sen toimitus tekee töitä – rakkaudesta lajiin – täysin palkatta. Jatkoajan uutistoimituksessa kukaan ei ole ollut palkkatyössä, joten me nykyiset toimijat emme ole voineet tehneet sitä kautta yhtään työtöntä. Jatkoajassa ei myöskään ole ketään ”takapirua”, joka käärisi kaikki voitot veroparatiiseihin meidän ”kuvaorjien” kustannuksella. Tietojeni mukaan yksikään kiekkotoimitus ei ole sulkenut oviaan perusteluna Jatkoajan ylivoima. Korkean uutis- ja kuvatasonsa (joskus toki rajusti vaihtelee, myönnän) se on kuitenkin sparrannut muuta mediaa olemaan entistä parempi. Tämä on kehittänyt suomalaista kiekkojournalismia kokonaisuudessaan. Jatkoaikaa tyylisiä kaupallisia oikeita palkallisella henkilökunnalla pyöriviä kiekkomedioita on tullut Jatkoajan perustamisen jälkeen jopa uusia. Esimerkkinä mainittakoon erittäin laadukas Marva-Median omistama Kiekkoareena, jonka kanssa olen usein tehnyt kauppaa kuvista.

En kuvaa Jatkoajallekaan pelkästään siksi, että saisin nimeni näkyviin. Jatkoaika antaa minulle peleihin akkreditoinnit, jonka avulla pääsen kuvaamaan parhailta paikoilta ammattilaisten rinnalla. Se toimii tavallaan minulle työharjoittelupaikkana. Sen avulla kehitän itseäni entistä paremmaksi ja toivon että jossain vaiheessa voin nimittää itseäni urheilukuvauksen ammattilaiseksi vaikka siitä tuskin minulle koskaan kokopäivätyötä tulee. Vaikka ammattilaisen tasolle minulla on vielä matkaa, niin ainakin omasta mielestä kuvani ovat ihan hyviä, eikä minun tarvitse niitä hävetä.

Siinä perusteluja, miksi mielestäni olen väärä henkilö Joren hyökkäyksen kohteeksi. Hän laittaa minut samalle viivalle niiden kanssa, jotka lähettävät kuviaan ilmaiseksi esimerkiksi säätiedotusten luontokuviksi sillä verukkeella että saa kuvan esiin ja nimen hetkeksi julkisuuteen. Siinäkään ei mielestäni ole mitään pahaa. Kaikki muuttuu siinä vaiheessa, jos media alkaa käyttämään näitä ilmaisia kuvia uutistensa kuvituskuvina. Silloinkaan ongelma ei ole lähettäjä- vaan vastaanottajapäässä.

Joka tapauksessa surullisinta mielestäni on se, että Jorea oksettaa (bloginsa mukaan) se, että kuvaan rakkaudesta lajiin. Minun mielestäni se on ihan käsittämätön kommentti, eikö Jore pitänyt koskaan omasta työstään? Oliko jääkiekon kuvaaminen hänelle aina pakkopullaa, hommaa jota on pakko tehdä, että saa voita leivän päällä? Olisiko hän mieluummin kuvannut jotain muuta?

Jos jotain muutakin teistä tekstini oksettaa, suosittelen lopettamaan tämän artikkelin ja koko blogini lukemisen tähän paikkaan. Se ei ole pakollista Ettei vaan tulisi pahempi olo…

Jatkoaika.com – siellä ne parhaat kiekkokuvat on

Kuva-Pekka on kommentissaan siinä aivan oikeassa, Jatkoaika on ihan oikea media. Jatkoaika on tällä hetkellä yksi merkittävimmistä tekijöistä kiekkomediassa. Kuten aikaisemmin sanoin, se eroaa kuitenkin muista medioista sillä, että se on kiekkofanien perustama voittoa tavoittelematon yhdistys. Jatkoaika kertoo itsestään seuraavasti:

Jatkoaika.com on vuonna 2001 perustettu jääkiekkoon keskittyvä erikoisverkkolehti. Jatkoaika on noussut yhdeksi Suomen luetuimmista verkkolehdistä. Jatkoajan julkaisijana toimii voittoa tavoittelematon yhdistys Jatkoaika r.y.

Jatkoajan verkkolehteä on mukana toimittamassa yhteensä kymmeniä avustajia, joiden joukossa on niin toimittajia, kolumnisteja, valokuvaajia kuin teknistä ylläpitoakin. Kaikki verkkolehdessämme toimivat mukana vapaaehtoispohjalla, eikä toimitustyöstä makseta korvauksia… (Jatkoaika)

Vaikka Jatkoaika on voittoa tavoittelematon yhdistys, silläkin on kuluja. Nämä kulut Jatkoaika kuittaa sivuston mainostuloilla. Se maksaa niillä mm. yhdistyksen juoksevat kulut ja nettisivujen ylläpidon. Jatkoaika hommaa toimitukselleen akkreditoinnit liigan peleihin ja kansainvälisiin turnauksiin. Se järjestää myös aika-ajoin toimituskunnalleen yhteisiä koulutus- ja kehitystilaisuuksia, joilla on legendaarinen maine. Nekin maksaa! Jatkoaika osallistuu myös toimituksen matkakuluihin, heidän matkustaessa kansainvälisiin turnauksiin raportoimaan ja kuvaamaan.

Ymmärrän, se että Jatkoajan toimitus ei saa palkkaa voi toki vääristää toimitusten välistä kilpailua. Se ei kuitenkaan mielestäni ei ole näiden  toimittajien/kuvaajien ongelma, jotka tekevät työtään pelkästään rakkaudesta lajiin. Ei edes niiden, jotka myyvät samoilta kuvauskeikoilta kuvia eteenpäin muuhun mediaan. Se on kokonaan toinen juttu, enkä ota siihen kantaa. Jatkoajan toimintamallia on mahdoton kieltää lailla. Se ei kuitenkaan tee minusta rottaa.

Jatkoajan funktio ja atomipaino

Kuten monet muutkin Jatkoajan kuvaaja, lähdin (viime vuonna) Jatkoajan messiin yllytyshulluuttani. Eräs hyvä ystäväni (aikoinaan Jatkoajassa meritoitunut, nykyään arvostettu toimittaja) kehotti ottamaan yhteyttä kuvatoimituksen päällikköön ja tarjoamaan kuvia heidän käyttöön. Hän näki minussa potentiaalin, kiitos! Alunperin ajatus oli, että näin pystyisin yhdistämään kaksi rakasta asiaa jääkiekon seuraamisen ja valokuvausharrastuksen. Samalla pääsisin kuvaamaan ”parhailta” paikoilta, ilman että minut tullaan häätämään ”oikeiden” kuvaajien alta pois.

Ensimmäisen kauden kuvasin pelkästään Jatkoajalle ja huomasin, että pystyn tekemään tasaisen laadukasta kuvamateriaalia. Sama toimittajaystävä vinkkasi muutamaan otteeseen kauden edetessä, että voisin tarjota kuvia myös paikallislehtiin ja tienata sillä vähän katetta harrastukselle. Hetken harkittuani innostuin asiasta. Olinhan juuri perustanut firmankin, jonka nimissä pystyisin myymään myös valokuvia. Jatkoajankin kuvaajasopimus sallii kuvaajan omien kuvien jälleenmyynnin kolmannelle osapuolelle. Nyt olen tarjonnut kuviani ”muuhun” mediaan jo viidestä pelistä, saldona kuusi myytyä kuvaa, mielestäni se on ihan hyvä startti.

Jatkoaika on ollut monelle journalistille portti ammattilaisuuteen. Kausi tai pari hyvin hyvin tehtyä työtä toimii hyvänä näyttönä toimittajan/kuvaajan ammattitaidosta. Jatkoajan kautta onkin syttynyt monta tähteä suomalaisen median tähtitaivaalle. Toimittajista Jatkoajasta maailmalle ovat ponnistanut mm. Emil Elo (Kauppalehti), Juha Hiitelä (Ilta-Sanomat ja Urheilusanomat), Sasha Huttunen (Iltalehti), Mari Pudas (Iltalehti), Teemu Tammilehto (Yle), Karhuherra Jani Mesikämmen (Team Unibet), Esko Seppänen (UL ym.), Solmu Salminen (Iltalehti) ja Heikki Uusitalo (Kaleva). Nostan tässä toimittajat samalle viivalle, koska en näe mitään eroa (muussa kuin kaluston hinnassa) siinä tekeekö töitä Jatkoajalle kuvaajana tai toimittajana. Miksi pitäisi? Siksikö, että valokuvaajat ovat herkkähipiäisempää porukkaa? Joka tapauksessa Jatkoajan kautta kuvaajista parrasvaloihin ovat nousseet esimerkiksi Tomi Hänninen (Yle), Pekka Rautiainen (Jokerit) Mikko Pylkkö (Liiga), Timo Savela (Liiga) ja Riku Laukkanen (Hifk) mitenkään järjestykseen laittamatta. Noh, nostetaan nyt yksi nimi esiin, Mikko Pylkkö. Hänet palkittiin keväällä 2015 vuosittain myönnettävällä Jouko Auteron nimeä kantavalla Vuoden jääkiekkotoimittaja -palkinnolla Liigan gaalassa.

Ja itsellä on ainakin ihan pomminvarma että rahahommiin en olis koskaan päässyt ilman Jatkoaikaa (Eräs Jatkoajan kuvaaja).

En usko, että edellä mainituista tekijöistä kukaan katuu sitä, että on tehnyt hetken omasta urastaan ilmaiseksi töitä Jatkoajalle. Se on kehittänyt heidän ammattitaitoa ja antanut valmiuksia toimia muun median palveluksessa. Kuten aikaisemmin kerroin, Jatkoaika hoitaa meille akkreditoinnit peleihin. Näin pääsemme antamaan näyttöjä ja kuvaamaan kuvia, jotka voimme samalla mahdollisesti myydä eteenpäin muuhun mediaan. Ja kuten Jatkoajan kuvaajien Slack-kanavalla Joren ja Pekan avautumista kommentoitiin, aika harva meistä kuvaajista olisi koskaan edes päässyt rahahommiin ilman Jatkoaikaa. Siitä huolimatta, että moni meistä jo Jatkoajassa aloittaessaan oli oikeasti hyviä urheilukuvaajia.

Täytyy myös muistaa, että samalla kun Jatkoaika on kasvattanut uusia huippuosaajia suomalaiseen kiekkojournalismiin, se toiminut muiden kiekkotoimitusten sparraajana. Kun Jatkoaika on nostanut rimaa kokoajan ylöspäin on muunkin median, toimittajien ja valokuvaajien, pidettävä yllä entistä parempaa tasoa, muuten ei pysy kiekkobisneksessä mukana. Kuva-Pekka onkin siis mielestäni täysin väärässä kommentissaan ”Ei tällä tyylillä kyllä ainakaan Suomalaista valokuvausta ja bisnestä nosteta korkeammalle”. Jatkoaika on vienyt suomalaisen kiekkojournalismin ihan uudelle tasolle. Se vääristääkö palkatta toimiminen toimitusten välistä kilpailua, onkin sitten toinen juttu, mutta se ei mielestäni ole toimittajien/kuvaajien ongelma. Minun mielestäni on väärin, että kaikki yhteiskuntajäte kaadetaan meidän niskaan.

Ammattiharrastaja vai puoliammattilainen?

Olen monesti viimeisen vuoden aikana miettinyt olenko oikea valokuvaaja? Vaikka olen kehittynyt paljon kymmenen vuoden aikana valokuvaajana, niin valokuvauksen ammattilainen tuskin olen, koska en tienaa tällä vielä kuin hiluja. Jatkoajan kuvaajien kanssa keskustelin aiheesta, yleisesti ottaen kuvaajien keskuudessa vallitsee hyvä henki tai ainakin välirauha, mutta osa kertoi saaneensa huonoa kohtelua joiltain vanhemman kuvaajakaartin edustajilta. He eivät tunnu sulattavan sitä, että nuorempi porukka ”rynnii” samoille apajille.

Suurella osalla ammattikuvaajista on hyvin negatiivinen suhtautuminen ammattiharrastajiin. Siis kuvaajiin, jotka ovat muualla töissä ja tulevat kuvaamaan pelejä fanittamansa seuran takia tai sitten ihan vain rakkaudesta lajiin. Leipänsä valokuvaamisesta saaville nämä kuvaajat ovat piikki lihassa ja heitä arvostellaan rankasti. Jos joku uskaltaisi, niin varmasti sylkisi päälle. Niin rajua on kommentointi välillä. (Vesa Koivunen)

Itse en ollut aikaisemmin joutunut konflikteihin ”oikeiden” kuvaajien kanssa, Isku-Areenalla mielestäni meillä kuvaajien kesken on ihan normaalit suhteet ja kunnioitus. Kunnioitan ammattilaisia ja katson heitä ylöspäin, he ovat näyttönsä antaneet ja niiden avulla pystyneet tekemään oikean työn minulle rakkaasta harrastuksesta. Ymmärrän kyllä joidenkin ärsytyksen, kilpailu on kovaa ja sitten jostain puskista tulee tällainen meikäläisen tapainen amatööri, joka onnistuu ottamaan huippuruudun ja myymään sen lehteen ammattilaisen nenän edestä. Idolini urheilukuvaajavelho Vesa Koivunen on kirjoittanut aiheesta viisi vuotta sitten. Hänen asenne meitä ammattiharrastajia (hyvä nimitys meille) kohtaan on kuitenkin aivan toinen. Parhailla on ilmeisesti varaa olla ystävällinen myös meille aloittelijoille.

Itselläni suhtautuminen on hyvin erilainen. Pidän heitä arvossa, sillä on hienoa nähdä kuinka intohimoisesti he tekemiseensä suhtautuvat. He ottavat loistavia kuvia ja heiltä saa aina viimekäden tiedot tulevista peleistä. On hauska katsella kun välillä rakkaus joukkuetta kohtaan voittaa kuvaamisen, eikä tuuletuksesta synny kuin mielikuva. (Vesa Koivunen)

Muistan viime keväältä kohtaamisen Vesan kanssa Pelicans – Hifk -ottelussa. Olin tullut aivan liian myöhään hallille ja kaikki parhaat kuvauspaikat oli jo varattu. Kurkistin yhdestä katsomon aukosta sisään eli että mahtuuko siihen kuvaamaan. Vesa oli siinä kameroineen, tunnistin heti. Aukolla oli toinen kuvaaja myös, joten siihen aukolle ei ollut mitään mahdollisuutta asettua, Isku-areenalla on sääntönä, että vain kaksi kuvaajaa saa olla per katsomoaukko. Vesa tervehti ystävällisesti, en tiedä tunnistiko hän minua (twitter-seuraajiahan ollaan puolin ja toisin) ”tutuksi” ammattiharrastajaksi vai kuvitteliko kollegaksi. Kun idoli tervehtii tuolla tavalla ystävällisesti faniaan niin siitä tulee hyvälle mielelle. Vastasin hyväntuulisesti ja kommentoin, että tähän ei taida mahtuakaan ja menin etsimään paikkaa muualta. Myöhemmin pelin jälkeen harmitti, että en ehtinyt käydä jututtamassa häntä missään välissä. Toisaalta en halunnut missään tapauksessa häiritä mestaria työssään.

En missään nimessä halua ottaa keneltäkään mitään pois ja jokaisella pitää olla mahdollisuus näyttää kyntensä. Kunhan vielä muistavat laskuttaa kuvista, sillä jos he päättävät jakaa kuvia ilmaiseksi, niin silloin peli on menetetty. Päivätyöstä 10 000 kuussa hankkiva harrastaja on ihan tyytyväinen, kun pääsee ilmaiseksi halliin ja näkee oman nimensä lehdessä. Ei silloin tarvi paljon hinnoista neuvotella. Osa harrastajista on niin ylpeitä kuvistaan, että oikein soittaa lehtiin ja haukkuu lehtien omat kuvaajat. Mutta jos pidetään linja, että kuvista laskutetaan edes jotain, niin silloin ei meikäläisellä ole paljon sanottavaa.  (Vesa Koivunen)

Vesa nostaa kirjoituksen lopussa esiin kuitenkin saman asian kuin Kuva-Pekka, eli kehottaa meitä ammattiharrastajia laskuttamaan kuvistaan. Mielestäni hän on aivan oikeassa. Tätä ohjenuoraa olen itsekin noudattanut aina kun tarjoan kuvia Jatkoajan ulkopuolelle. Jore ja Kuva-Pekka ovat siis siinä väärässä, että tekisin töitä ilmaiseksi ja veisin sillä ”oikeiden” kuvaajien työt. Jos siis vien jonku lehtikuvaajan työpaikan tulevaisuudessa, se ei johdu siitä, että tarjoaisin kuviani ilmaiseksi vaan siitä, että kuvaan heitä parempia kuvia. Ja sikäli mikäli tunnen yhtään muita Jatkoajan kuvaajia, niin jokainen heistä kunnioittaa omaa osaamistaan sen verran korkealle, ettei tarjoa kuviaan muuhun mediaan maksutta.

Olenko ammattiharrastaja vai urheilutermein puoliammattilainen, jääköön muiden päätettäväksi. Minä jatkan valitsemallani tiellä, valokuvaus on minulle henkilökohtaisesti rakas sivutyö!

Lopuksi on vain kuva joka ratkaisee

Jos ammattiharrastaja/puoliammattilainen kuvaa niin hyviä kuvia, että lehti on valmis niistä maksamaan, se ei ole kuvaajan ongelma. Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan? Miksi myydystä kuvasta ei saisi olla iloinen? Miksi en saisi rakastaa jääkiekon kuvaamista? Kaiken tämän yksin puhelun jälkeenkään en keksinyt noihin kysymyksiin vastausta. Jos sinä keksit, auta minua kommentoimalla tätä postausta. Täällä saat myös olla eri mieltä.

Ihan faktaa on se, että digitalisoituminen tuo jokaiselle vanhalle tekijälle haasteita, on elettävä kehityksen mukana ja oltava valmiina uudistumaan. Jos tähän ei ole valmis, on aika heittää pyyhe kehään. Kohta jokaisella tavallisella pulliaisellakin on kännykässään kamera, jolla voi kuvata julkaisukelpoista materiaali, eli kilpailu tulee vain entisestään kiristymään. Silti en millään jaksa uskoa, että kuvajournalismi olisi kuolemassa, hyvistä kuvista maksetaan ja tullaan maksamaan tulevaisuudessakin ja vieläpä hyvin. Hyvän kuvan arvo kasvaa entisestään kaiken maailman räpsyjen joukossa. Jos lehdet siirtyvät käyttämään kokonaan ilmaista roskaa, se ei ole meidän kuvaajien syy vaan median on katsottava itseään peiliin. Eikä kaikki ilmainenkaan ole roskaa, useimmat säätiedotusten yhteydessä näytetyistä sääkuvista on oikeasti todella upeita.

Vaikka pari emeritusvalokuvajournalistia on käynyt murahtamassa blogini kommenteissa, en aio lannistua. Aion uhastakin kehittyä entistä paremmaksi kuvaajaksi. Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää, aika näyttää.

Pasi Lepola
Valokuvaaja, Jatkoaika.com

Ps. Kuva-Pekalle tiedoksi kyllä, minä olen kuvannut häitä ilmaiseksi siksi että tykkään pariskunnasta. Samalla olen saanut harjoitella hääkuvausta. Kukaan ei ole seppä syntyessään vaan valokuvaustakin on harjoiteltava ja taas harjoiteltava. Sen verran olen kuitenkin harjoitusta jo saanut, että todennäköisesti en enää tekisi sitä ihan ilmaiseksi edes pariskunnalle, josta tykkään.

Pps. Tällä hetkellä harjoittelen studiokuvausta. Jos sinua lukijani kiinnostaa tulla harjoitusmallikseni, niin tervetuloa. Vastapalveluksena saat parhaat kuvat (vaikka facebook-profiilikuvaksi) ilmaiseksi.

Ppps. Nautin myös fyysikon työstä, saan siitä usein hienoja onnistumisen elämyksiä. Valokuvauksen tuloksia on helpompi näyttää blogissa, siksi fyysikon onnistumisia täällä Lepolandian Majakassa harvemmin näkee, mutta on nähty.