Andromedan syleilyssä

Kuvailin eräänä hyytävän kylmänä pakkasyönä muutama viikko sitten tähtitaivasta (yli -20) Pohjois-Pohjanmaalla.  Tavoitteena oli kokeilla josko 2000 €:n pro-putkella (Sigma 120-300mm f2.8 DG OS HSM Sport) saisi Andromedan galaksin paremmin näkymään kuin viimeksi kolme ja puoli vuotta sitten satasen räpsyllä (Sigma 70-300/4-5.6 DG). Oletus oli, että kalliimmalla putkella kuvattuja kuvia voisi pinota enemmän päällekkäin kuin halvemmalla kuvattuja kuvia. Oletus tuli siitä, että tiesin halvemman putken kuvissa olevan selvästi enemmän tynnyrivääristymää. Loppujen lopuksi kuitenkin näyttäisi siitä, että linssin tynnyrivääristymä ei ole pahin ongelma tähtikuvien pinoamisessa vaan se, että maapallo pyörii itsensä ympäri liian nopeaa vauhtia että kuvia voisi pinota valtavia määriä ilman että kuva-alueen laidan tähdet venyvät ympyrän kaarelle. Sitä ilmiötä on hieman näkyvissä tämän postauksen kuvissa. Syytin aikaisemmin tynnyrivääristymää tästä ilmiöstä.

Kalliimman putken etu on kuitenkin suurempi valovoima, se mahdollistaa järkevämmän ISO-arvon käytön. Joka tapauksessa, jos haluaisi kuvata syvän tähtitaivaan kohteita kunnolla tarvitsisin jalustan, jossa olisi seurantamoottori, joka pyörittäisi kameraa maapallon pyörimiseen nähden vastakkaiseen suuntaan. Maan pyörimisestä johtuen 300 millin optiikalla maksimivalotusaika ilman että tähdet venyä on n. 1.8s. Ehkä kuitenkin olisi kannattanut viiruuntumisen kustannuksella valottaa yhtä pitkään kuin viimeksi (3.6s) ja kuvata vielä pienemmällä ISO:lla, koska eihän minulla ollut missään vaiheessa aikomustakaan julkaista täyden resoluution kuvia.

Alla olevat kaksi kuvaa ovat itse asiassa yksi ja sama kuva, ne on vaan käsitelty eri tavalla. Kuva on koostettu kuvista, jotka otin asetuksilla 300mm, f2.8, 1.8s ja ISO12800. Kuvia olen pinonnut päällekkäin kaiken kaikkiaan 20 parasta ruutua 30 kuvan sarjasta ilmaisella StarStaX-ohjelmalla.

No, ehkä nämä kalliimmalla putkella kuvatut kuvat ovat teknisesti hieman parempia, vai mitä olet mieltä? Kuvasin samalla kertaa jälkiruoaksi myös Orionin tähtisumua Messier M42, joka on tähtitaivaan kirkkain tähtisumu. Sumun värit näkyivät jo yksittäisessä ruudussa hienosti. Tässä on kuitenkin pinottuna Andromeda kuvien tapaan 20 parasta kuvaa 30 kuvan sarjasta, muutenkin asetukset olivat samat. Tätä on pakko käydä kuvaamassa uudelleen, onnistuin näemmä kääntämään kylmästä tärisevillä käsillä tarkennuksen pieleen. Kohmeisilla sormilla ei kameran käsittely ollut helppoa.