Amsterdamin ruskaa

Pääsin työn merkeissä käymään alkuviikosta Hollannissa. Mukanani oli Sonyn pikkujärkkäri, mutta en maanantaina enkä tiistaina ehtinyt reissun ohjelman vuoksi kuvaamaan ollenkaan. Keskiviikkoaamuna ennen paluumatkalle lähtöä minulla piti olla muutama tunti aikaa kierrellä ruskan värittämässä Amsterdamissa, mutta aamulla herätessäni kuulin pettymyksekseni kuinka tuuli ja sade löivät ikkunaan. Niinpä vedin peiton korviin ja jatkoin unia vielä jonkin aikaa ennen aamiaiselle lähtöä.

Aamun surkea näkymä hotellin ikkunasta (Kännykkäkuva)

Aamiaisen jälkeen sade yhtäkkiä ennustuksista huolimatta taukosi ja pilviverho repesi vajaaksi pariksi kymmeneksi minuutiksi. Kiiruhdin kameran kanssa ulos ja ehdin ottaa muutaman kuvan ruskaisesta kaupungista ennen kuin harmaa pilvimassa tuli taas pilaamaan kaiken hävittäen kaupungin värit. Kävelin kuvatessani erään turistiryhmän ohi, jossa kuulin jonkun kysyvän oppaalta oliko tällainen rajustivaihteleva sää tyypillinen Amsterdamissa. Opas vastasi siihen, että ei, nyt oli kyse kuulemma poikkeuksellisesta ilmiöstä. Sitten olikin jo kiiruhdettava takaisin hotellille pakkaamaan matkalaukkuja ja lähtemään kohti kotimaata.

Hetken taivas näytti todella lupaavalta
Ruskan värit olivat lähestymässä parasta loistoaan
Polkupyöriä oli joka paikassa, mutta ne eivät olleet yhtä värikkäitä kuin puut
Kymmenen minuutin jälkeen sininen taivas alkoi jälleen kadota
Pääasia että ehdin saada kuitenkin muutaman kuvan muistoksi

Lisää samanlaista: