Hollolan keskiaikatapahtuma 2016

IMG_0908

Hollolan kirkonkylällä järjestetään kahden vuoden välein Hollolan keskiaikatapahtuma. Tämän viikonlopun tapahtuma oli järjestyksessä yhdestoista, joten tapahtumalla on jo pitkä historia. Aivan kuin oikeasti keskiaikaan, markkinakansa oli kokoontunut telttoineen kylän kirkon läheiselle pellolle ja tarjolla oli kaikenlaista leivoksista possupaistiin, koriste-esineistä hevosenkenkiin ja teatterista turnajaisiin asti ja siltä väliltä.

IMG_0918

Markkinaväki oli tietenkin pukeutunut asiaan kuuluvasti ja ajanhengen mukaisesti. Olen aikaisemmin vieraillut Hämeenlinnan vastaavassa tapahtumassa, jossa keskiaikaisesti pukeutunutta porukkaa oli huomattavasti enemmän, mutta ymmärrettävää, onhan Hollola nykyään hieman pienempi kunta väkiluvultaan kuin Hämeenlinna.

IMG_0905

Nykyaikaista yleisöä oli kuitenkin vastaavasti paikalla suhteellisesti mitattuna selvästi enemmän, lähipellot oli täytetty niille pysäköityjä autoja. Keskiaika elää siis uutta nousukauttaan, josta luulen ison kiitoksen kuuluvan fantasiasarja Game of Thronesille. Ideoita rooleihin ja vaatetukseen olikin haettu kyseisestä sarjasta vai mitä mieltä olette seuraavan kuvan hahmosta? Arvaatko kuka on hänen idoli?

IMG_0889

Ei ole Harry Potter! Muitakaan Tylypahkan hahmoja ei näillä markkinoilla nähty. Harry Potter taitaa olla Päijät-Hämeessä out vaikka uusin Potter -näytelmä onkin juuri tänään julkaistu.

IMG_0921

Game of Thronesissa on useaan otteeseen näytetty satiiristista katuteatteria ja sitä oli tarjolla (onneksi) näilläkin markkinoilla. Muun muassa tämä kahden hengen teatteriryhmä nauratti yleisöä Ritari Paukapää-parodialla. Kuten heidän vaatetuksestaan voi päätellä, keskiaikaisen hahmon luomiseen ei aina tarvita paksua lompakkoa eikä kalliita vaatteita tai muuta rekvisiittaa vaan pala kangasta ja kepin pätkä riittää kunhan harrastajalla on sopivasti hull… eiku luovuutta.

IMG_0948

Mitäpä markkinat olisivat ilman kunnon turnajaisia? Sellaiset nähtiin tälläkin kertaa neljän Rohan tallin ratsastajan toimesta, Ryhmää täydensivät asiaan vihkiintyneet juontaja ja aseenkantajat, voin kuvitella että tuollaista se on oikeasti ollut ennen vanhaan. Ehkä pienenä kauneusvirheenä voisi mainita alkumusiikki, jonka tahdissa sankarit marssivat turnajaisareenalle. No, ehkä monesta nykynuoresta Queenin We Will Rock You voi jo tuntua melko keskiaikaiselta biisiltä.

IMG_0968

Turnajaiset sisälsivät tietenkin normi peitsienkalistelun lisäksi myös muita lajeja, kuten aivojen viipalointia…

IMG_0992

…keihäänheittoa, jossa osuma kuulemma vapautti helvetin tulet valloilleen…

IMG_1024

…sekä nuijapäiden nuijimista. Hauskaa oli, kahden vuoden päästä uudelleen!

Lisää kuviani keskiaikatapahtumasta ja turnajaisista löydät kuvagalleristani.

Ps. Kymmenennen juhlavuoden arvontaan osallistuminen päättyi juuri pari minuuttia sitten! Arvon voittajan tänään ja julkaisen sen huomenna blogissa.