Sydän karrella

Heartless Somewhere
Kuten olen aikaisemmin kertonut, meillä on Kuopion Kameraseuran facebook-sivuilla käynnissä leikkimielinen raw-kuvien käsittelykisa, jossa edellisen ”osakilpailun” voittaja saa valita seuraavan kuvan käsitteltäväksi ja päättää sitten myöhemmin voittajan. Nyt käsiteltävänä oli Niko Puumalaisen  ottama raakakuva, jota hän ei siis tietenkään ollut vielä käsitellyt mitenkään. Vaikka tällä kertaa Niko ei valinnutkaan kuvaani voittajaksi, niin pyysin luvan saada julkaista muokkaamani kuva blogissa, koska olen siihen itse erityisen tyytyväinen. Aluksi rajasin kuvaa Lightroomissa mielestäni sopivaksi, jonka jälkeen värimaailma sai uuden ilmeen kun säädin Hue-liukuja punaiseen päin. Tämän jälkeen lisäsin kuvan kulmiin rutkasti vinjetointia. Lopuksi maskasin ”sydämen” brush-työkalulla ja lisäsin kontrastia ja punaista. Lopputulos on nähtävissä postauksen aluksi ja alkuperäinen käsittelemätön kuva seuraavaksi alapuolella.

Nikon alkuperäinen käsittelemätön kuva
Olen ollut nyt vuoden Kuopion kameraseuran jäsen ja on ollut mielenkiintoista huomata kuinka jotkut kuvaajat ovat tunnistettavissa kuvistaan. Niko Puumalainen on juuri tällainen kuvaaja, jonka kuvissa on niin persoonallinen jälki, että ne tunnistaa katsomatta kuvaajan nimeä. Pidän yleensä muutenkin hänen kuvistaan, mutta erityisesti ihailen hänen tapaansa käsitellä värejä, joka on uniikki ainakin kameraseurassamme. Tämän postauksen kuvista et tietenkään voi Nikon kuvankäsittelyjälkeä nähdä, joten käy tutustumassa hänen hienoihin valokuviin kuvaajan omilla kotisivuilla http://www.npphoto.fi. Nikon kuvia on nähty myös useissa näyttelyissä täällä Pohjois-Savossa.

Lisää samanlaista: