Söpö kesäkoira löytyi mökiltä

Kävimme viikonloppuna OYS:n mökillä Syötteellä. Illalla kuulimme yllättäen makuuhuoneesta  surkeaa nyyhkytystä. Uskaltauduin kurkkaamaan sängyn alle ja sieltä löytyi unohdettu yksinäinen lelukoira. Annoimme koiralle vähän juomaa ja sen mieli piristyi. Se kertoi meille kuinka se oli unohdettu mökille ja kuinka ikävä sillä oli perhettään. Se olisi halunnut lähteä vaikka väkisin meidän mukaan, mutta sanoimme että paras tapa löytää kotiin on lomakylän henkilökunnalle puhuminen. Lupasimme, että jos isäntää ei ole löytynyt seuraavaan kertaan mennessä kun palaamme mökille, niin otamme sen sitten mukaan.