Munakuva

Pääsiäinen meni jo!

Yllä oleva munakuva on Lepolandian majakan sisarblogista nimeltä Pasi’s Mobile Mood – ehkä olettekin jo tutustuneet siihen? Tarkoituksenani on julkaista kyseisessä blogissa (mahdollisuuksien mukaan) joka päivä yksi kännykällä otettu kuva. Jos julkastuihin kuviin on tehty jotain kuvankäsittelyä, niin sekin on tehty pelkästään kännykällä.
Perustin blogin osin itseni testaus mielessä. Jos jaksan kuvata kännykälläkin aktiivisesti, niin se on peruste sille, että seuraavassa kännykässäni pitää olla oikeasti hyvä kamera. Jos taas kännykkäkuvaaminen lopahtaa pariin viikkoon, niin kamera on minulle turha ominaisuus kännykässä. Toinen peruste oli se, että kännykkäkuvaus antaa minulle uuden näkökulman valokuvaukseen. Kun kännykässä ei ole käytettävissä järjestelmäkameran optiikkaa eikä manuaalisäätöjä, joutuu muihin seikkoihin, kuten ideaan ja asetteluun, kiinnittämään enemmän huomiota. Vaikka osa sisarblogissa julkaistuista kuvista on tähän mennessä ollut pelkkiä räpsyjä, niin uskon, että tämä minulle uusi näkökulma kuvaukseen kehittää minua valokuvaajana. Kolmanneksi Mobile Mood antaa minulle myös mahdollisuuden testata bloggerin uusia dynaamisia elementtejä. Vielä ne eivät toimi niin hyvin, että olisin tuomassa niitä tänne Lepolandian majakan puolelle.
En tule julkaisemaan sisarblogissa julkaistuja kuvia tässä blogissa, ainoastaan jotkut mielestäni idealtaan onnistuneet kuvat tehkööt tähän sääntöön kuitenkin poikkeuksen. Edellisen sisarblogissakin julkaistun Vanki-kuvan lisäksi koin onnistumisen riemua tänä päivänä napatun munakuvan kanssa, joten saakoon se julkisuutta myös tässä pääblogissani. Kuva on jopa teknisessä mielessä yllättävän hyvälaatuinen kännykkäkuvaksi. Kuva on otettu nykyisellä älypuhelimellani, Samsung Galaxy S, Google Playstä ladatulla Camera360 Ultimate ohjelmalla, jossa siihen on lisätty jälkikäteen ns. LOMO-efektiä.
Mobile Moodiin en kirjoita blogitekstiä, pelkkä otsikko, kuva ja tunnisteet riittäkööt. Jos kuva vaatii selitystä ja muuta tekstiä, julkaisen sitten vain/myös täällä. Vaikka olen nyt löytänyt kännykkäkuvauksen kannalta myös toisen mielenkiintoisen median julkaista kuvia, nimittäin Instagram-nimisen ohjelman, niin yritän pitää myös tätä mobiilia sisarblogiani hengissä mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman pitkään.

Lisää samanlaista: