Ihana kuusitoistavuotias – Lagavulin 16yo

Edellisessä viskipostauksessani hehkutin, että kaapissani odottaa avaamistaan pullollinen Lagavulinin 16 vuotiasta viskiä. Tämän postauksen testi ei kuitenkaan ollut meidän ekakerta vaan olen päässyt jo maulle. Tämä siksi, että en arvioi viskejä pullon ensi kaadosta, koska sen lisäksi, että nyt ekakerran jännitys on nyt poissa, niin nyt voin suhtautua viskiin ilman ennakkoluuloja. Olen myös huomannut, että muutaman päivän korkkauksestaan toivuttuaan viski paranee, saavuttaen oman makunsa vasta juteltuaan ilman kanssa. Uskon siis, kuten jotkut muutkin harrastajat, että pullolla on ns ”paha kaula”. Nyt olisi tarkoitus laittaa Lagavulin tiukkaan testiin, sillä verrokkina toimisi toinen savuinen ”tärpätti”, jo aikaisemmin tässä blogissa arvioitu Laphroaig 10yo.
Lagavulin on myös kotoisin Islayn saarelta kuten aikaisemmin testaamani viskit Laphroaig ja Bowmore. Se on myös peräisin samalta aikakaudelta kuin Laphroaig, mutta virallisen toimiluvan Lagavulin sai hieman myöhemmin 1816. Tämä testattavana oleva 16-vuotias valittiin Islayn edustajaksi United Distrillersin Classic Malts valikoimaan vuonna 1988, eli viski on klassikko jo eläessään. Kaiken viskipalstoilta lukemani hypen lisäksi tämän pointin hoksaaminen nosti ennakko-odotukset huippuunsa. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että meidän ekakerta oli ennakko-odotuksista huolimatta mahtava. Nyt kuitenkin on aika uuden testin.
Väriltään Lagavulin on asteen tummempi kuin Laphroaig ja sen valumat eli jalat ovat lasia kallistellessa huomattavasti jäykemmän öljyiset kuin jopa vetisellä lapikkaalla. Kun Lagavulin-lasin vie nenän alle, niin tuoksussa on selvästi Islayn alueelle tyypillistä savua. Pienen tuoksuttelun jälkeen alta paljastuu sitrusta ja jotain ihanan pehmeää, olisiko nougat? Laphroaigin tuoksu on vähän saman tyylinen, mutta en haista siinä sitrusta enkä nougattia. Lapikkaassa on voimakkaampi turpeen tuoksu.
Maistan varovasti ensi siemauksen: mahtava suuntäyttö, savua, turvetta ja jopa salmiakkia, suolaa? Jälkimaussa savua, saunan lauteita? Jännä tunne kun nesteessä olisi jotain pölyä, turvepölyä? Alkoholi polttaa ihanasti kieltä ja huulia. Vaikka Lagavulinissa on vain 3% enemmän alkoholia, niin se tuntuu suussa poltteena – ei kuitenkaan maistu viinalta. 16yo paranee selvästi oltuaan hetken lasissa, savu ja puu vahvistuvat, tammi? Maussa on parasta savu ja sen terävä luonne. Miellyttävä, lapikas on tämän rinnalla jotenkin kitkerä. Lapikkaassa esillä selvästi paremmin turve, mutta silti sen ”puute” ei pilaa Lagavulinia. Lagavulin on turpeen sijaan kallellaan ruohoon päin, nummeen?

Jälkimaku ei ehkä ole niin pitkäsavu kuin Laphroaigissa. Mielestäni se on yllättävä havainto, ehkä jopa pieni pettymys, onhan Lagavulin 6 vuotta Laphroaigia vanhempi pullote.
Viskiin lisätyt vesipisarat tuovat makeutta, sokeria, silti makuun jää vähän potkua. Märkää pahvia? Jännä makeus tulee potkun jälkeen, kun ennen veden lisäämistä maku oli ennemminkin suolainen. Tää on kyllä huippua molemmilla tavoilla. Parasta viskiä tähän mennessä. Tuoksussa ollut nougat tulee makuun veden lisäämisen jälkeen vai onko se toffeeta?
Yllättävän vähäelkeisesti loistava ja laadukas suutuntuma. Huomattavasti öljyisemmät tuntuinen kuin lappari ja ennen kaikkea mahtava, öljyinen tuntuma, jää suuhun pitkään. Ei niin pitkäsavu kuin Laphroaig, hillityn aatelinen pikemminkin.

LAGAVULIN
Omistaja: Diageo plc
Perustettu: 1816
Kapasiteetti: 2.25 milj. litraa
Osoite: School Street, Bowmore, Isle of Islay, Argyll
(lähde: Suuri Viskikirja)

Sitten lopuksi vielä ohjattu maistelu muiden kokemusten tuella:

Meripihkanruskea, täyteläinen, tervainen, tasapainoinen, erittäin voimakkaasti savuinen ja turpeinen (Alko).

Alkon listauksessa on lueteltu kaikki peruselementit, joista Lagavulin koostuu ja ne löytää helposti myös tällainen ”aloittelija”. Suuri viskikirja lisää vielä makujen listaan jodin, sherryn, suolaveden ja rusinat. Ehkä nuo jodi ja suolavesi ovat yhdessä se maku jonka minä miellän salmiakkiin. Kirja mainostaa tuoksussa olevan myös vaniljaa, ehkä se on se minun haistamani nougat/toffee. Haa, saman toffeen on löytänyt myös DPWSK:

Toffeetäyteläisen alkumaun jälkeen lyhyehkö mutta todella täyteläinen ja pehmen kaunis tervainen jälkimaku – hyvää (DPWSK)

Suuri viskikirja kertoo myös, että jälkimaussa peruselementtien lisäksi olevan myös turvehiillosta. Olinkin kirjoittanut muistiinpanoihini, että jälkimausta löytyy tuhkaa mutta hyvällä tavalla. Ilmeisesti puhutaan samasta mausta? Voisikohan kyseessä olla myös sama makulöytö, joka on tehty Fantastinen viskin maailma -blogissa:

Jälkimakua voisi kuvailla ”mineraalipitoiseksi malmikiveksi” (Fantastinen viskin maailma).

Ensimmäiset tuoksut snifteristä työntää pään syvälle Skotlannin turpeeseen jonka aamuaurinko on ensisäteillään herättänyt päivään nousevaan. Raikas tuulahdus viileää turvetta johon sekoittuu aamun usva ja savu, jonka tuuli kantaa alhaalta laaksosta talojen piipuista, joissa punahiuksiset emännät laittavat aamiaista miehilleen ennen työpäivän koittoa (Nautiskelijat.net).

Joo, tuon nummen fiiliksen saan itsekin. Siis tunne on sama, kuin heräisi nummilta hyvin nukkuneena ja elämänsä voimissaan lämpimänä kesäaamuna. Ei siis bileillan jälkeen eksyneenä, kylmissään ja krapulaisena.

Hieman tympeän makuprofiilin omaava Islay-monsteri, joka on omaan makuuni turhan kuivahko ja yksitoikkoinen (Smoke on the water).

Kompleksisuutta ei ole, yllättävän nuoren makuinen ikäänsä nähden. Varsinkin DE:n jälkeen varsin pliisu ja yksioikoinen (Eläväpullo)

Ei niin hyvää, ettei joku keksisi jotain negatiivista sanottavaa. Minä kuitenkin koen tämän yllätyksettömyyden niin, että Lagavulinissa ei ole mitään ylimääräistä. Se on hallittu laadukas kokonaisuus ilman yliyrittämistä, todellinen savuviskien referenssipullo. Maku ei ole kuitenkaan niin kliiniseen täydellisyyteen pyrkivän yllätyksetön kuin esimerkiksi Bowmore 15yo vaan siinä on myös rosoa ja rouheutta.

Hiven makeutta, ei juurikaan suolaisuutta. Pehmeähkö, nahkasatulainen (Tuopin ääressä).

Aina kaikki eivät koe viskiä samalla tavalla, esimerkiksi Tuopin ääressä blogin kirjoittaja ei ole löytänyt suolaisuutta, joka mielestäni on tässä selvemmin maistettavissa kuin edellisissä testaamissani islayn viskeissä. Nahkasatulainen, mielenkiintoinen vertaus. Maistan! Tämäkin on vain positiivinen mielleyhtymä.

Puhdasoppinen luksusviski ilman mitään särähdystä tai ylimääräistä särmää. Elegantti juoma (Herasmiehistelyä).

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Erittäin hyvä tuliainen maailmalta haettuna (Viskiä kiitos).

Näihin kahteen kommenttiin on helppo yhtyä. Lagavulin ei ole makujen sekamelska, vaan se on täydellinen kombinaatio islay-viskien peruskomponenteista. Tämä kokonaisuus on niin pirun laadukkaasti tehty, että luokittelen sen savuviskien referenssiksi.

Lisää samanlaista: