Hyppy pohjoiseen – Talisker 10yo

Talisker 10yo oli ensimmäinen viski, joka herätti epäilykseni siitä, että ostamani Riedelin single malt lasit eivät toimi kaikilla viskeillä. Taliskerin makuprofiili tuntui siitä juotuna aivan toisenlaiselta jopa vastenmieliseltä. Koska Glencairn-lasista nautittuna tuttu Talisker-maku palasi kuitenkin takaisin, kyse ei siis ollut virheellisestä pullotteesta. Julkaisin viime viikolla blogissa lasivertailun, jossa tuomitsin Glencairn lasit ylivoimaisesti paremmiksi ja näinpä päätin hylätä kalliit Riedelit lasikaapin koristeeksi ja tehdä jatkossa testit halvemmista Glencairn laseista. Pääsiäisenä oli sitten vuoro tyypittää Taliskerin valmistama kymmenen vuotias single malt -viski ja verrokkina toimi tuttu ja turvallinen Bowmore 12yo.
Aikaisemmin blogissa testatuista viskeistä poiketen Talisker ei ole kotoisin Islaylta vaan sata kilometriä pohjoisempaa Skyen saarelta. Nämä sata kilometriä voi haistaa ja maistaa esimerkiksi siinä, että Taliskerissa on huomattavasti kevyemmästi savua kuin Islayn pullotteissa. Suuri viskikirja kertoo, että Talisker oli hyvin arvostettu viski jo siihen aikaan, kun mallasviskejä ei juotu juuri muualla kuin Ylämaalla. Valmistustapa on kuitenkin muuttunut merkittävästi noista ajoista, sillä vuonna 1928 Taliskerissa luovuttiin kolminkertaisesta tislauksesta, Taliskerin mukaan heidän wash still -tislauspannujen U-putkista lauhduttimen kautta takaisin tislauspannuun kierrätetty alkoholihöyry riittää takaamaan alkuperäisen täyteläiset ja syvät piirteet vain kahdella tislauskerralla. Toinen merkittävä muutos tapahtui 1970 luvun alussa, kun he luopuivat omista mallastuslattioistaan.

Talisker on pyrkinyt viime aikana saavuttamaan asemia satunnaisten viskiharrastajien parissa, tuomalla markkinoille pienen pullon (0.2 litraa, saa myös Alkosta) ja muutenkin hinta on pyritty polkemaan mahdollisimman alas mm. säästämällä pakkauksen materiaalista. Vaikka Talisker-pakkauksen kuvitus on ihan hieno, niin itse pahvilaatikko on heikon ja halvan tuntuinen. Pullokaan ei erityisemmin vakuuta, perus viskipullo. Tätä en ainakaan ulkonäön vuoksi lahjaksi ostaisi!

Pian testin edetessä kävi selväksi, että Taliskeria ja Bowmorea yhdistää käytännössä vain juoman väri. Tuoksussa turve hallitsee, vähän savua, eli ihan päin vastoin kuin Bowmoressa. Olisikohan mukana myös jotain sitrusta tai hedelmäistä, joka ei erityisemmin minua miellytä? Bowmore on selvästi kuivempi tuoksuinen ja siinä on enemmän savua. Maku myötäilee tuoksua turve löytyy ja aavistus savua. Viski on makuprofiililtaan jotenkin raikaampi hedelmäisempi kuin Bowmore. Taliskerin alkupuraisu on selvästi kovempi kuin Bowmorella kun taas verrokin suutuntuma on parempi ja Talisker jää vähän vetiseksi. Jälkimaku on lyhyt turpeen ja savun sekamelska ja suuhun jääkin vähän epämääräinen tuntuma. Samat piirteet toistuvat tuoksusta jälkimakuun asti, joten siinä mielessä ehjä kokonaisuus. Bowmore ei välttämättä ollut hyvä vertailuviski koska maut ovat niin erilaisia ja häiritsivät toisiaan maistelutilanteessa vaikka viskien välissä aina hörppäsin vettä.

TALISKER
Omistaja: Diageo plc
Perustettu: 1830
Kapasiteetti: 2,6 milj. litraa
Osoite: Carbost, Isle of Skye, Inverness-shire
Kotisivu: www.discovering-distilleries.com
(lähde: Suuri Viskikirja)

Kullanruskea, täyteläinen, tulinen, voimakkaasti turpeinen ja savuinen (Alko)

Turvetta on maussa kyllä paljon, mutta Alko liioittelee kuvauksessaan savun määrää. Tulisuutta löytyy ja tätä kuvataan Suuressa viskikirjassa chiliksi, itse en ihan näin pitkälle menisi – pippurista kyllä. Kirjassa nostetaan maussa esille mallas ja se on kyllä helposti maistettavissa.

Tuoksussa on monille saarelaisviskeille tyypillistä merellistä raikkautta, suolaa, sekä pehmeää savuisuutta. Maku on melko pehmeä, makeahkon savuinen ja täyteläinen. Merellistä suolaa ja mineraalisuutta. Varsin maukas ja tasapainoinen runko. Jälkimaku on vahva, terävän pippurinen ja tuntuu loppuvan jotenkin kesken. Aivan lopussa esiin nousee joku hieman ”tympeä” vivahde. Pieni vedenlisäys paransi varsinkin jälkimakua, tasoittaen liikaa terävyyttä ja avaten makua hieman enemmän. Ihan hyvä ja mielenkiintoinen ”perusmalt”, joskin jälkimaun terävyys ja lyhyys laskee kokonaisarvosanaa (Smoke on the water).

Tämä kuvaus osuu mielestäni lukemistani arvioistani ehkä parhaiten kohdalleen, SOTW on löytänyt saman epämääräisen tympeän vivahteen jälkimausta kuten minäkin ja huomannut vesi auttaa siihen. En ollut vielä kokeillut veden kanssa, joten lisäsin tämän luettuani muutaman tipan vettä lasiin. Toden totta, jälkimaku parani, pippurisuus ja savu löytyvät jälkimausta paremmin. Tämähän on selvästi vesiviski! Uskomatonta, kuinka paljon viskin luonne muuttuu selkeämmäksi veden avulla! Huomaamani epämiellyttävyys tuoksussa on havaittu Eläväpullo-blogissa. Blogissa on myös moitittu SOTW:n tapaan jälkimaun lyhyyttä, olen samaa mieltä. SOWT:n tastingsessiossa oli naposteltu viskin rinnalla kylmäsavulohileipiä ja todennut niiden olevan erinomainen yhdistelmä Taliskerin kannssa. Uskon, että Talisker toimiikin tällaisessa tarkoituksessa hieman vähemmän savuisena paljon paremmin kuin joku todellinen savupommi.

Netistä löytyy myös paljon suoranaista Talisker-ylistystä:

Savua ei kuitenkaan ole ihan samalla kauhalla jaettu kuin esimerkiksi naapurisaaren Laphroaighissa tai Caol Ilassa eli nyt on hieman elegantimpi tuote kyseessä. Tuoksuttelua jatkaessa alkaa erottaa klyyvarissa savun seasta myös makeita häivähdyksiä sekä jopa hieman suolaisuutta. Sama hienoinen makeus jatkuu myös makupuolelle ja laventaa perus-islay-palettia kauniilla tavalla olematta kuitenkaan laisinkaan imelä tai sherrymäinen. Harvinaisen öljyinen viski pörrää mukavan pyöreästi kitusissa ja pippurinen, mutta pehmeä jälkimaku jättää suuhun sekä mieleen mukavaa muistoa. Niinkin kulunut vertaus kuin linnunmaito tuli mieleen fiilistelyn lomassa! Osaa tissiposkikavereistani viskin pippurisuus hieman tökkii ja samat tahot tuppaavat lirauttaa mukiin snadisti vannia megeen, mut ite en tollasta blandausta tässä tapauksessa suosittele (Herrasmiehistelyä).

Aika moista hypetystä, itse en tätä kuitenkaan ihan linnun maidoksi nimittäisi. Olen osin samaa mieltä, mutta en pidä tätä erityisemmin öljyisenä ja enkä lähtisi väittämään, että vesi ei tähän sopisi. Vaikka vesi vähentää aavistuksen tulisuutta, niin se tasapainoittaa makua. Minun täytyy tehdä toisin päin ja suositella veden lisäämistä. Veden kanssa ei tietenkään saa liioitella, muutama tippa riittää. Vesi vähentää myös tuota Herrasmiehistelyssä mainittua imelyyttä, joka sama maku joka teki viskistä lähes juomakelvotonta Riedel-lasista. Hypetystä jatkaa juomaloki:

Ikisuosikkeja ja aivan ihana viski! Ehkä yksipuolinen, mutta se maku mitä tämä antaa on aivan huikea. Etenkin tällaiselle merestä tykkäävälle tämä on aivan must viski. Loppunousu tässä viskissä on aivan omaa luokkaansa (Juomaloki)

Juomaloki nostaa esiin makean maltaisuuden ja siitä hoksaankin mämmin! Tämähän sopii hyvin näin pääsiäisen tastingiin. Todellakin mämmi, oliko nyt kuitenkin ensin muna vai kana? Hmm, nyt nousi vähän pisteet! Suuri viskikirja kertoo romaanikirjailija Robert Louis Stevensoniin tituleeranneen Taliskerin Juomien kuninkaaksi. Samalla linjalla on myös Notuli, joka antaa Taliskerille huikeat pisteet 99/100. Kun näitä positiivisia arvioita lukee, niin Taliskerin sisin alkaa avautumaan ja alan vähän jopa tykätä tästä, mutta silti pidän kyllä tämän ohjatun tastinginkin jälkeen hieman yliarvostettuna viskinä – veden kanssa erinomainen, mutta raakana sekava. Tiivistäisinkin viskin samoin sanoin kuin DPWSK, eli ei ehdotonta herkkua mutta silti positiivisen puolella. Ristiriitaisten fiilisten myötä Talisker jää tällä erää oman viskirankingini viimeiseksi.

Lisää samanlaista: